Nykyaika

Nykyaika on kiireistä aikaa. Kaikilla tuntuu olevan tekemistä kaiken aikaa, eivätkä omat tekemiset perheen sekä kavereiden tapaamiset enää välttämättä mahdu meidän kiireiseen arkeemme. Näin stressitason nouseminenkin on melko todennäköistä, silla aikaa ei riitä rentoutumiseen, ja vaikka riittäisikin, niin olisimme mieluummin nykypäiväisten ärsykkeiden, kuten tietokoneiden, älypuhelimien ja television äärellä. Helposti unohtuvat riittävä uni, liikunta ja muut terveellisen elämän osa-alueet. Nyt kun älypuhelimet ovat kehittyneet uudelle tasolleen, on niistä vaikea irtautua ilman, ettei tuntisi itseään orvoksi. Myönnän, että minullakin on älypuhelin riippuvuus. Nykyään , kun kävelee kadulla, on bussissa, koulussa, kaupassa, ihan sama missä julkisessa paikassa, niin kyllä näkee ihan varmasti niitä älypuhelimella netissä surffailevia henkilöitä. Onko tämä haitallista vaiko normaalia arkea, johon ihmiset ovat vain tottuneet? Johtaako tämä maailman epäsosiaalistumiseen, kun suurin osa ajasta ja keskusteluista käydään sosiaalisessa mediassa. Muistan, kun ennen vanhaan sain ensimmäisen kännykkäni: se oli iso näppäimistöllinen Nokian kännykkä, jossa oli klassinen matopeli. Muistan kuinka onnellinen olin silloin, vaikka se olikin niin vaatimaton verrattuna nykyaikaisiin vempaimiin. Silloin kun minulla oli tämä Nokian ”kapula”, en käyttänyt sitä muuhun kuin soittamiseen, ja silloinkin vain jos oli tarve soittaa. En ikinä viestitellyt ja pelejäkin tuli pelattua harvoin. Nykyisin minulla on suorastaan pakkomielle kännykkääni. Oloni on orpo kun kännykkäni ei ole käteni ulottuvilla ja somessa tulee käytyä joka päivä. Vaikka en viestittele, enkä soita kavereilleni kovin usein, minulla on kuitenkin riippuvaisuus Instagramiin. Tulee usein tarve tarkistaa, onko joku tykännyt julkaisemasta kuvastani tai onko seuraajat tai seuratut julkaisseet  uusia kuvia. Tarkistan some -sivustoni aamuisin, päivisin, iltapäivisin ja illalla enne nukkumaan menoa, eli melko säännöllisesti.

Televisio saattaa olla joillekin suuri koukku, mutta toiset taas sanovat ettei sieltä tule koskaan mitään hyvää ohjelmaa. Henkilökohatiseti ajattelen, että päivisin televisiosta ei tule mitään hyvää, mutta kaikki omasta mielstäni parhaat ohjelmat sijoittuvat illalle, joten ne pitää tallentaa ja kun arkisin koulu vie paljon aikaa, niin kaikkien talletettujen ohjelmien katseleminen sijoittuu viikonlopulle ja silloin tulee helposti istuskeltua sohvalla parista tunnista muutamaan tuntiin, mikä ylittää television katselun suositusajan, joka on noin pari tuntia korkeintaan.  tämä ei ole mikään yllätys nykypäivänä, että tunteja kertyy lähinnä ärsykkeiden äärellä. :happy:

 

Tervetuloa Blogiini!

Blogini pääaiheena on oman elämän pienet asiat eli toisin sanoen blogini teemat ovat sekalaisia. Haluan kuitenkin jakaa teidän kanssanne omia mielipiteitäni ja ajatuksiani erilaisista asioista, jotka mietityttävät minua tai muuten vain haluan jakaa teidän lukijoidenne kanssa jakamisen ilosta. 🙂 Toivotan siis teidät näin lämpimästi tervetulleeksi blogiini! 😀

 

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi